Perheen kanssa olimme uimassa tänään. Häpeäkseni tunnustan, että vasta ensimmäistä kertaa tänä kesänä!! Minä, joka pidän uimisesta (lähes) yli kaiken!! No, se vaan tuntuu olevan niin vaivalloista lähteä uimaan kahden pienen lapsen kanssa. Tuntuu, että tavaraa saa olla mukana monta kassia vaikka reissuun menisi pari tuntia. Äitini pelasti minut ruoanlaitolta ja toi töistä tullessaan pizzat. Pizzat massuissa lähdimme järvelle. Voi sitä ihanuutta!!! Sopivan lämmin vesi ja auringonpaiste. Järven ja luonnon tuoksu jota yritin epätoivoisesti henkäillä vähän varastoon. Lapset riemuitsivat kun saivat heittää kiviä ja loiskutella vettä . Kuopus (1v ja 4kk) olisi varmaan istunut aivan koko illan rannalla laineiden liplatellessa massuun. Hellehattu päässä ja hiekkaämpäri jalkojen välissä täynnä kiviä ja hiekkaa. Välillä nauratti kun isoveli ruiskutti vettä päälle. Voi tätä elämän ihanuutta!  

Nyt kun istun täällä koneen äärellä niin ihmettelen ihmismieltä, jossa ei tunnu olevan mitään logiikkaa. Toisaalta olen samana päivänä nauttinut luonnon antimista, tuoksuista, vedestä jne...ja sitten samana iltana syön tuoreita herneitä ja joka kerta kun avaan uuden pelkään, että sieltä hyppää joku inha mato silmilleni