Melkein koko kesän olen säästynyt suuremmilta järkytyksiltä, mutta tällä viikolla mua on säikytelty senkin edestä!! Mä en sitten voi sietää ötököitä...kärpäset ja ampiaiset on vielä ok, mutta madot, koppakuoriaiset, hämähäkit ja kaikki muutkin karvaiset on aivan ällöjä!!!!  Oon niiden kanssa välillä ihan helisemässä. Eilen istuin tytön huoneessa tuolilla ja puhuin Kelan tädin kanssa puhelimessa kun yhtäkkiä karvamato vai onko se tuhatjalkainen vipelsi siinä matolla jalkani vieressä  Oli hyvin, hyvin lähellä etten kiljaissut suoraan sen tädin korvaan. Tää pomppas salamana ylös tuolista ja koko huoneesta ja sydän hakkas varmaan viittäsataa. Puhelun jälkeen menin pyytämään äitiä apuun, joka kiltisti sen paperilla liiskasi ja vei pois. Aika sankari! Ihan pikkuisen kävi mielessä, että on se nyt hemmetti, että yli kolmekymppinen tarvii äidin apua yhden karvamadon kanssa, mutta en vaan voi sille mitään. Se on jotain niin hirveetä ja iljettävää.

Saman reaktion tekevät ne pienet vesipisaran muotoiset vipeltäjät, jotka menevät usein kosteissa tiloissa ja wc:n lattialla. Sanon niitä viemäriliskoiksi, toiset kutsuvat niitä kait sokeritoukiksi. Hopeanväriset pikku pirulaiset . Pitää olla kengät jalassa ennenkuin niitä uskaltaa liiskata. Mielellään turvakengät.

Toisen järkytyksen koin yöllä kun olin hiipimässä nukkumaan ja etsin lattialla olevasta pyykkikorista puhdasta yöpaitaa päälleni. Yhtäkki sieltä lensi karvamato lattialle ja voi sitä sydämen tykytystä taas. Hyppäsin kynnyksen yli toisen huoneen puolelle ja seurasin, että mihin se menee. Mietin kuumeisesti, että mitä pitäisi tehdä. En viitsinyt herättää miestä sen vuoksi, että tulee pelastamaan minut. En myöskään uskaltanut tehdä sille itse mitään. Ainut mitä uskallan tehdä on heittää raskas puhelinluettelo sellaisen päälle niin lujaa, että sinne alle jää, mutta sitähän ei viitsi keskellä yötä tehdä ettei lapset herää . Sitä miettiessäni ja itseäni kootessa se matonen olikin jo ehtinyt livahtaa jonnekin kaapin taakse. Ennenkuin livahdin peiton alle niin oli pakko tarkastaa sänky ettei siellä ole mitään ylimääräistä! Oma rakas unileluni, herttainen voodoo-nukke oli tiukassa puristuksessa kainalossa ennen nukahtamista.

Puhelinluettelolla ei tee nykyään enää mitään muuta kuin metsästää karvamatoja ja hämähäkkejä. Se on kuitenkin aika hankala operaatio, sillä sen jälkeen pitää houkutella 3-vuotias poika nostamaan luettelo sen otuksen päältä pois ja sitten hakea imuri ja imuroida iljetys sinne. Toivottavasti ymmärtävät pysyä vaan tuolla talon ulkopuolella tästä lähin!

Jos tätä sattuu lukemaan joku joka tuntee hyvän myrkyttäjän niin tänne vaan puhelinnumeroita, kiitos! Voisin siitä lystistä mielelläni maksaa jos tässä talossa ei vähään aikaan nähtäisi yhden yhtäkään möngertäjää.

Tänään on mieheni toinen lomapäivä, joten tässä elämänvaiheessa se on minullekin = loma!! Kotona lasten kanssa häärääminen on aivan erilaista kun toinenkin vanhemmista on koko ajan paikalla . Yleensä kesäisin tapanani on ollut käydä kotikaupungissani, Raumalla kesäisissä tapahtumissa pitsiviikolla ja muutenkin kesän aikana. Tänä kesänä tuntuu, että taitaa jäädä väliin nuo tuollaiset "riennot". Oikeastaan ei harmita yhtään, sillä tänä kesänä on tiedossa lomailua perheen kanssa Rukalla, Pohjanmaalla, Naantalissa jne.... Toki sitten ehtii taidemuseossa jossain välissä käymään ja pari pakollista kesäteatteri kipaletta on jo katsottu . Loppukesän aion siis viettää laatuaikaa perheen kanssa ja ystäviä tavaten. Sen teen erittäin mielelläni, sillä tiedän syksystä tulevan rankkaa. Ainakin jollain tavalla. Opiskelun ja työn aloittaminen ja lasten ensimmäiset päiväkotipäivät tuovat oman jännityksensä syksyyn.

On pakko mainita nyt hyvästä hammaslääkärikokemuksesta, sillä aiemmin kerroin siitä kammotusreissusta! Tänään puudutus onnistui EIKÄ SATTUNUT YHTÄÄN!!! Hoitoja on vielä edessäpäin, mutta ei haittaa jos kokemukset jatkuvat yhtä hyvinä  .  Ihan sama mitä tekevät kunhan puudutus on ja mielellään mahdollisimman paljon!!

Flunssan kourissa on ehtinyt ihmetellä miten ihminen voikaan mennä niin tukkoon. Ihan päästä varpaisiin. Pää on kuin painavaa lyijyä ja korvat tukossa. Ei kuule kunnolla ja olo on kuin kulkisi aivan sumussa sinne tänne. Ajatuskaan ei kunnolla kulje kuten tästä huomaamme . Edellispäivänä kun aloin syödä lounasta tuli eteeni suuri ongelma. Vatsassa kurni kova nälkä, mutta jääkaapilla ihmettelin, että mitähän tässä söisi kun ei haista eikä maista mitään!! Päätin sitten, että nythän voi syödä kaikkea sellaista joka ei ole niin mieluisaa. Tein lautaselleni kunnon aterian. Oli kaikkea jota ei yhtään tehnyt mieli. Vaikka siinä olisi ollut jotain hyvääkin niin olisi mennyt hukkaan sekin kun ei olisi mitään maistanut. Oli aika hämärä kokemus syödä ihan normaalisti maistamatta mitään . Keskityin tunnustelemaan miltä eri ruoka-aineet tuntuvat suussa. Keitetyssä perunassa ja porkkanassa oli selkeä ero. Porkkana tuntui "vetisemmältä". Liha ja leipäjuusto olivat myös jänniä . Jos olisi sellainen sairaus ettei maistaisi mitään? Ainakin olisi helpompi laihduttaa/pysyä laihana. Voisi laittaa suuhunsa koko ajan terveellistä ja kamalaa. Vain sellaista, että hengissä pysyisi. Mitäpä sitä muutakaan. Juomaksi sitten vettä vaan....tai no maidostahan saa kalsiumia, joten ehkä sitäkin. Baari illat tulisi halvaksi kun ei kannattaisi juoda olutta ja siideriä tai mitään ainakaan maun takia. Jos pään haluaisi sekaisin niin sitten muutama vahva paukku . Ravintolassa muiden syödessä voisi lukea vaikka päivän Ilta-Sanomat! Hankalaa olisi kyllä tehdä perheelle ruokaa, mutta jotain positiivista siinäkin, sillä sitten senkin homman voisi nakittaa toiselle . Kuinkahan kauan kestäisi, että unohtaisi ruokien maut. Ettei enää tekisi mieli suklaata kun ei enää muistaisi miltä se maistuu. Alku voisi olla todella hankalaa!!! Suklaata tekisi mieli ja kaappi olisi sitä pullollaan, mutta ei auta vaikka söisit kokonaisen levyn kun et sitä maista  !!!!!!! Syömisen jälkeen minunkin teki mieli kahvia, mutta en viitsinyt alkaa keittämään turhan takia. Todella turhauttavaa. Suklaatakin oli kaapissa. Vielä turhauttavampaa. Menin siis sohvalle ihmettelemään olotilaani ja lohduttauduin sillä, että onneksi tätä ei kestä kuin muutaman päivän.

Kaikkein pahin skenaario olisi, että pystyisi haistamaan ruoan tuoksut, mutta ei maistamaan!!

Ensin poika, sitten tytär, seuraavaksi äidin vuoro ja lopuksi iskä!!! Puolitoista viikkoa yhtä räkätautia ei ole ollenkaan kiva. Ei koskaan, mutta ei varsinkaan näillä kesähelteillä. Lapset ei nuku eikä syö ja sitten kiukuttaa ja väsyttää....ääähh!! Onneksi mulla on maailman ihanin mies, joka jaksaa minuakin hoivata ja kuunnella. Toivon, että kun tästä tokenen niin jaksan hoivata yhtä hyvin tuota nuhaista miestä . Nyt ei pysty enempää.....Tosin täytyy kyllä mainita, että onhan tässä kaikkea mukavaakin tapahtunut ja elämä on kuitenkin ihan huippua!!! Kirjoitetaan siitä sitten toiste.

Menin tänään kohtalaisen kepein mielin hammaslääkärille ja kohtaloksi koitui sekin!! Vanhaa paikkaa piti korjata ja selvisikin, että reikä on mennyt melkein hampaan ytimeen saakka....autssss!!!! Voi itku kun välillä vihlaisi! Lääkäri lisäsi puudutusta, mutta ei auttanut. Lopputulos oli se, että piti hetken kestää kipua ja saatiin väliaikainen paikka ja seuraava aika, jolloin tehdään juurihoito. Lääkäri lohdutteli, että ensi kerralla pitäisi puudutuksen onnistua kun se nyt vaan oli niin ärtynyt. Eipä auttanut lupaukset, sillä pelon siemen on jo kylvetty . Hitto, sanon minä....ärsyttää kun jo nyt tiedän, että ensi kerralla makaan siinä rystyset valkoisina ja lasit tuskanhiestä huurussa ja odotan koko ajan koska vihlaisu tulee . En ole ikinä elämässäni pelännyt hammaslääkäriä. En niitä ääniä, joita niistä vehkeistä tulee. En ääniä, joita tulee omasta suusta. Ritinää, ratinaa, rusahduksia, naksahduksia, litinää.....en niin mitään....PAITSI juuri niitä vihlaisuja!!!!! AAaarrgghh...... Olisin vaikka naama turvoksissa puudutuksesta viikon jos tietäisin ettei yhtään ainoaa kertaa vihlaise tai satu. Kyllä olisi helppoa kun olisi tekarit, nih!